Mitä ajattelen HPE:n ja Juniperin yritysostosta

5. helmikuuta 2024 kirjoittaja
Kai Vuokko
| Ei vielä kommentteja

Alkukuusta saimme pikku uutispommin alallamme – HPE ostaa Juniperin. Otin pienen aikalisän seuratakseni uutisointia ja reaktioita ennen oman näkemykseni kertomista.

IT-alalla kauppoja tapahtuu jatkuvasti. Monesti ostettu yhtiö katoaa, ehkä osa sen teknologiasta sykkii konepellin alla, mutta muutaman vuoden kuluttua sitä ei muista kukaan. Miten tässä käy?

Uskon, että tämä kauppa onnistuu ja uusi HPE muodostaa vahvan haastajan markkinajohtajalle. Miksi näin – perustelen sitä tässä.


Teknologia

Kun tarkastelemme Gartnerin tuttua nelikenttää ja Juniperin sijoittumista siinä viime vuosina, havaitsemme matkan visionääristä johtajaksi olleen nopeaa. Vuonna 2020 Juniper Mist sijoittui ensi kertaa johtajaosioon Aruban kanssa samalle tasolle jatkaen siitä, ollen seuraavana vuonna kärkipaikalla.

Miksi kakkonen ostaa ykkösen? Takana kolmantena vaanii myyntimääriltään markkinajohtaja. Kauppahinta 14 miljardia dollaria on iso summa jopa näissä piireissä. Jos tarkoitus olisi ostaa pois ja lopettaa Mistin johtava tekoälyyn ja koneoppimiseen perustuva pilvihallinta-alusta ja teknologia, niin siitä hyötyisi eniten kolmantena oleva markkinajohtaja. Tämä 14 miljardia investointiin on varmasti käytetty harkiten ja tavoitteet on asetettu korkealle.

Näkemykseni mukaan, johon saa myös paljon tukea lukiessaan arvioita kaupan taustoista, on täysin selvää, että ”it’s all about Mist”. Mist-alusta perustuu moderniin ohjelmistoarkkitehtuuriin ja tämä toteutus ratkaisee monta haastetta. Häiriöiden ennakointi vähentää vikojen määrää ja siten vikatikettien määrää yritysten tukipalveluihin – samalla tietenkin käyttäjäkokemus paranee.

Alustalla ei ole koskaan huoltokatkoa päivitysten vuoksi. Tukiasemien ohjelmistot voidaan päivittää jopa kriittisissä sairaalaympäristössä keskellä päivää aiheuttamatta huoltokatkosta. Tapa, jolla Mist hyödyntää tekoälyä, käsittelee telemetriikkadataa ja hyödyntää mikropalveluarkkitehtuurien vahvuuksia tuottaen tällä kaikella operatiivisia hyötyä asiakkaille muodostaa kruununjalokiven, joka on tämän kaupan ytimessä. Mistin teknologinen etumatka on eri arvioiden mukaan yhdestä kahteen vuotta ja sen saavuttaminen kilpailijoilta vaatii rahaa, mutta ennen kaikkea aikaa.

Tuoteportfolio ja asiakaskunta

Vaikka Mist on pääsyy, niin HPE saa myös muita synergiahyötyjä kaupasta. HPE on vahva Data Center teknologioissa: palvelimissa ja tallennusjärjestelmissä. DC-portfoliossa verkot ovat kuitenkin olleet HPEn akilleen kantapää.

Juniperin portfoliosta HPE saa QFX-konesalikytkimet ja konesaliverkkojen automatisointiin tarkoitetun AI/ML-pohjaisen Apstran. Nämä täydentävät HPEn konesalien ratkaisua optimaalisesti.  

Myös Juniperin alkuperäinen kruununjalokivi, järeät operaattorireitittimet, tuovat synergiaa. HPE:llä ei ole reitittimiä omassa portfoliossaan.

NaaS liiketoimintamalli

Käyttöön pohjautuva, ohjelmistopuolelta periytyvä (SaaS) malli on rakentumassa myös verkkomarkkinaan. Itse NaaS – Network as a service merkitsee eri asiaa, jos kyseessä on WAN-yhteydet tai paikallinen verkko. HPElla on Greenlake-konsepti/palvelumalli (as a service), josta asiakkaat voivat ostaa käyttöön perustuen resursseja palveluna. Juniper Mist ratkaisut ovat jo Mistin hallinta-alustan osalta SaaS-mallissa. Greenlake mahdollistaa myös kytkimien ja langattomien tukiasemien tuomisen osaksi palvelua muodostaen lähiverkkotarpeisiin soveltuvan NaaS-palvelumallin.

Asiakkaat ovat jo tottuneita SaaS malliin usealla ITn osa-alueella, joten miksei malli saisi suosiota myös LAN/WLAN alueella?

Hyvä integrointiosaaminen ja onnistumisia yrityskaupoissa

Vaikka alussa totesinkin, että moni teknologiasektorin yrityskauppa ei ole lunastanut odotuksia, niin tässä näen onnistumisen mahdollisuudet valtavan hyvinä.

HP osti Aruban vuonna 2015. Yhdistymisen jälkeen Aruban johdolle annettiin iso rooli HPEn verkkoyksikössä ja se on tuottanut toisen sijan Gartnerin nelikentässä.

Juniper osti Mistin vuonna 2019 ja nimitti Mistin johdon Juniperin Enterprise yksikön johtoon. Sen jälkeen alkoi ennennäkemätön kehitys kohti teknologista kärkeä. Tämä on näkynyt myös numeroissa: viimeisimpinä vuosineljänneksinä Mistin liikevaihdon kasvu on ollut yli 60 % verrattuna edelliseen vuoteen.

Kaupan julkistamisen yhteydessä kerrottiin, että nykyinen Juniperin toimitusjohtaja Rami Rahim ottaa johtaakseen HPE Networking -liiketoimintayksikön. Tämä 11 miljardin liikevaihtoa tekevä yksikkö koostuu HPE Aruban ja Juniperin liiketoiminnasta.

Tässä perusteet sille, miksi uskon, että tästä tulee kova juttu ja reilulla 40 % markkinaosuudella markkinajohtaja Cisco saa kovan haastajan nopeasti kehittyvään markkinaan. Nyt viimeistään kannattaa tutustua Mistiin, ellet sitä ole aiemmin tehnyt. Mistin ansioluetteloon voidaan nyt lisätä 14 miljardin yrityskaupan liipaisu.


Kai Vuokko 5. helmikuuta 2024
Jaa tämä kirjoitus
Arkistoi
Kirjaudu sisään jättääksesi kommentin